Brändinrakennuksen alkeet

Meillä on tänään HAMKin henkilökunnan yhteinen koulutus- ja työskentelypäivä. Meille kävi yksi opiskelijamme puhumassa somesta sekä henkilö- ja organisaatiobrändistä. Puhujalla oli neljä pääväitettä:

  1. Osaaminen. Mimmi väitti itsevarmasti, että verkko-osaaminen ja somen  ymmärtäminen ovat nykyajan välttämättömiä työtaitoja. Tarvitaan paitsi teknistä osaamista myös verkko- ja medianlukutaitoa ja  ymmärrystä brändien rakentumisesta. Uusi teknologia rakentuu aina edellisen käytännön päälle, joten kärryillä on syytä pysytellä, ettei käy kuin  entiselle mummolle kaukosäätimen kanssa. (Jäi ohjelmat näkemättä.)
  2. Brändi. Brändi on muiden käsitystä meistä. Se, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat vaikuttaa kuitenkin eniten minuun ja toimintamahdollisuuksiini. Ammattilaisen on aktiivisesti otettava ohjat käsiinsä ja kerrottava muille, millainen on tai ei ole, kuului vaatimus. Brändinrakennus (anteeksi  ruma sana) ei ole vain isojen firmojen asia.
  3. Ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin organisaatiot. Hyvä henkilöbrändi vetää enemmän puoleensa kuin kasvoton organisaatiobrändi. Tähän perustuu työntekijälähettilyys (anteeksi toinen ruma sana). Tuli ihan itse mieleen ilman alleviivausta, että varsinkin korkeakoulussa se osaaminen ja pääoma on meissä työntekijöissä ja koko koulun maine rakentuu meidän jokapäiväisestä tekemisestämme.
  4. Oma vastuu. On aina minun vallassani, miten missäkin tilanteessa toimin tai mitä esim. somessa jaan. Koskaan en voi hallita tilannetta sataprosenttisesti, mutta käytössäni on aina enemmän kuin nolla prosenttia tilaa toimia. Minä itse teen päätökseni, väitti opiskelija nuoruuden kokemuksella.

Ei voi olla eri mieltä. Luulisi, että Katleena Kortesuo tietää, mistä puhuu.

Yhteistä aikaa osaamismerkeille

Meillä on huomenna koko henkilökunnan koulutuspäivä. Tälle kampukselle kerääntyy vajaat viisisataa ihmistä, ja iltapäivän teemana ovat osaamismerkit. Olemme suunnitelleet toistakymmentä eri työpajaa, joissa keskitytään eri aiheisiin aina esimiestyöstä tiedonkäyttöön. Mulla on vastuullani yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit eli käytännössä O365-palvelu (OneDrive, Skype, Outlook, SharePoint), Yammer ja tietosuoja.

Toimintakonsepti on yksinkertainen (ainakin näin etukäteen kuvitellen): Jokaiselle työpajalle on varattu tunti aikaa. Osallistujat ovat etukäteen ilmoittautuneet niihin osaamismerkkipajoihin, joista haluavat merkin suorittaa. Jokaisessa pajassa on kaksi vetäjää, jotka alustavat lyhyesti aiheeseen, mahdollisesti ohjeistavat tai demoavat suoritusta ja sitten päästävät ihmiset työskentelemään itsenäisesti. Vetäjät myös vastailevat kysymyksiin ja auttavat kiperissä kohdissa, mutta eivät tietenkään anna etukäteen oikeita vastauksia tai tee merkkinäyttöä kenenkään puolesta.

Osaamismerkkipajan tärkein tehtävä on tuoda tärkeää aihetta esiin, antaa ihmisille aikaa työkalun oppimiseen ja ennen kaikkea jo opitun näyttämiseen. Mikä on myös tärkeää: työpajojen vetäjät kirjaavat kysymyksiä ja kuullostelevat fiiliksiä, jotta pystymme mm. korjaamaan käsityksiämme, kehittämään ohjeistuksiamme ja rakentamaan vertaistukiverkostoa.

Meillä on tavoitteena, että käytännössä koko henkilökunta suorittaa yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit. Kun työkalut ovat hallussa ja yhteistyön toimintaperiaate tuttu, on toimintakulttuurin muuttaminenkin mahdollista. Meillä on kouluorganisaationa ehkä vähän historiallisena taakkana näkemys yksittäisestä asiantuntijasta supersankarina, vaikka toimintakulttuuri onkin kehittynyt yhteiseen tekemiseen ja esim. tiimiopettajuuteen. Yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit korostavat nimenomaan jaettua vastuuta ja ryhmätyötä, ei niinkään yksilöllistä huippuosaamista.

Työpajojen vetäjät kyllä hallitsevat suvereenisti omat alueensa. Taidankin viedä osaamismerkkiohjausryhmään ehdotuksen seuraavan tason merkeistä: kun nykymerkit on meillä itsenäisiä osaajia (taso 3), niiden kouluttajat ja suunnittelijat saisivat astetta paremman prenikan astetta vaativammasta suorituksesta. Niin että sitä odotellessa kiitos teille kollegoille, jotka huomenna vedätte osaamismerkkipajat ja tuotte tuliaisiksi hyvät kehittämisideat!

Sähkökirja ei paljon paina

Saa kuulemma viedä lentokoneeseen ylipainoa, jos se on kirjoja. Minä ottaisin halvemman lipun, sillä minulla on tabletti.

E-kirjat on ihana keksintö, ja ihmettelen, että olen löytänyt ne vasta pari vuotta sitten. E-kirjojen ansiosta olen taas alkanut lukea kotimaisia tekijöitä: kirjan lataaminen ja maksaminen ja lukeminen on niin vaivatonta, että ei ole edes tekosyitä olla lukematta. Kätevää on myös se, että lukemisen jälkeen kirjaa ei tarvitse säilyttää kirjahyllyssä tai koettaa kierrättää jollekulle (saati hävittää), vaan tiedoston voi poistaa laitteesta ja ottaa digihyllystä uuden. Juuri aloitin Antero-trilogian, ja ilta kuluu nopeasti kassulla.

E-kirjan ainoa huono puoli on heikko käytettävyys aurinkoisella hiekkarannalla.

Toisista kirjoista tykkään ihan fyysisinä esineinäkin. Kirjahyllyyn jätän sellaiset kirjat, joita oikeasti haluan pitää käsissä ja katsella ja lukea uudestaan. Tänä kesänä olen makaillut kuistin sohvalla ja esim. pyykkikoneen pyöriessä lukenut pätkän Naisten töitä – säilyy perspektiivi asioihin myös digiaikana.

 

Konmari konttorissa

Siivosin työhuoneeni Konmari-menetelmällä. Sen ytimenähän on, että hankkiutuu eroon kaikesta, mikä ei tuota iloa ja viikkaa loput tasakokoisiksi säilytettäviksi paketeiksi.

Työpöytä: Heitin roskiin tarpeettomat tarralaput. Laitoin kynät kynäpurkkiin. Vein kahvikupit ja vesituopit tiskikoneeseen. Laitoin silmälasit koteloon. Järjestelin sekä työ- että kotipuhelimen kohtisuoraan pöydänreunaa nähden. Puristin tuubista viimeiset rasvat käsiini ja heitin tyhjän putkilon roskiin.

Kaappi: Kaikki kunnossa, vastahan vaihdoin huonetta ja laitoin kirjat ja kansiot ojennukseen.

Laatikosto: Ylälaatikko sekaisin, mutta viis siitä: tarvittavat kynät ja kumit työpöydällä purkissa. Alalaatikossa kolme seminaarikassia täynnä papereita, mappitaskut täynnä ja pohjallakin muinaismuistoja. Juuri tämän vuoksi ns. laatikkosiivous ei ole hyvä eikä ainakaan kestävä ratkaisu.

Aloin oikeaoppisesti: tyhjensin kassit ja kasasin kaikki paperit pöydälle. Kävin keittämässä kahvia ja – opin hengen mukaisesti – join sen paperivuorta katsellen ja vein kupin takaisin keittiöön ennen kuin jatkoin työtä. Otin jokaisen paperin käteeni, tunnustelin sitä ja kysyin itseltäni, tuottiko se minulle enää iloa. Varmuuden vuoksi myös luin, mitä paperissa sanottiin.

Kierrätyspaperit heitin suoraan kierrätysroskiin ja yhden paperin vein tietosuojattujen lukolliseen keräykseen (konmariksi ’hankkiudu eroon’ eli ’kierrätä’ tai ’heitä pois’). Tein kymmenen kasaa lopuille muistiinpanoille ja muille papereille (’säilytä’). Säilytettävien läjä olisi voinut olla myös yksi, mutta järkeilin, että helpompaa on tehdä työ vain kerran ja järjestää sisällöt kerralla kuntoon (vrt. pitkähihaiset, lyhythihaiset, hihattomat teepaidat ja aluspaidat).

Säilytettäviä en valitettavasti voinut säilöä pystyssä, sillä A4 edes nippuna on paljon huonompi pysymään kyljellään kuin vaate. Tein siis paperipinoja, jotka joko laitoin klemmarilla yhteen, pahvikansiin, taitetun A3:n väliin tai Ikean isoihin säilytyspusseihin ja tein päälle tarralapuista nimilaput. Laitoin pinot roikkuviin mappitaskuihin. Ja otin ne sieltä pois, sillä jos ne eivät ole silmissä, ne eivät ole mielessä. Kasasin pöydälleni -pöydänreunan suuntaisesti – yhden nippupinon.

Tein vielä nimilappujen perusteella miellekartan, jossa on syksyn ensimmäiset tehtäväkokonaisuuteni. Sen teippasin seinään. Aloittamista vaille valmis.

Yksin töissä

Maanantai:

Harjoittelija on jo paikalla, kun tulen ennen aamukahdeksaa töihin. Kolmannella yrittämällä muistan salasanan ja alan perata sähköpostia. Laitan puhelimen lataukseen. Puoli yhdeksän tulee paikalle toinenkin työkaveri. Juomme kahvit ja kerromme kesäkuulumiset. Jatkan sähköpostin kanssa. Kollegat lähtevät partioleiri Roihulle. Sähköpostit loppuvat ja siirryn intraan ja Yammeriin. Käyn tietohallinnon käytävällä laskemassa ihmiset. Käyn henkilöstöpalveluissa selvittämässä vakuutusasiaa. Laitan tabletin näppäimistön lataukseen. Editoin yhden intrasivun sisältörakennetta ja kieliasua. Koetan tulostaa aanelosta suoraan pilvestä. Kiroilen. Käyn rehtorin toimistossa toteamassa kahden ihmisen olevan paikalla.

Tiistai:

Availen Twitterin, OldReaderin, Facebookin, Gmailin ja LinkedInin. Jaan Yammerissa opiskelijan kysymyksen pariin uuteen ryhmään. Lounastauolla tyhjennän ja pesen jääkaapin. Twiittaan urotyöstäni. Iltapäivän istun kollegan huoneessa, ja suunnittelemme tulevan seminaariesityksemme rakennetta.

Keskiviikko:

Tutkin lento- ja hotellivaihtoehtoja. Teen esityksen rungon ja alan kaivaa aineistoa. Lounaalla pesen kahvihuoneen mikrot ja valmistelen mielessäni jäätävät heippalaput. Lähetän sähköpostia parillekymmenelle ihmiselle ja saan parikymmentä poissaoloviestiä vastaukseksi. Jatkan esityksen tekoa.

Torstai:

Aamupäivän pituinen palaveri kahden muun ihmisen kanssa. Vaativa tehtävä leikata aanelosista aakutosia. Viilaan leikkaamani kynnen tasaiseksi. Iltapäivällä vielä toinen palaveri, josta lähetämme uuden palaverikutsun muillekin ja josta teen Asanaan kaksi tehtävää kollegan töihinpaluuta odottamaan. Jakamaani Yammer-kysymykseen on tullut vastaus. Tykkään siitä. Varaan lennot ja hotellin. Viimeistelen esityksen niin valmiiksi kun yksin voin.

Perjantai:

Tuuraan Roihulla päivystävää kollegaa lähettämällä ja julkaisemalla tiedotteen. Alan siivota edellisen lukuvuoden papereita ja heitän roskiin suurimman osan muistiinpanoistani – tulosteitahan mulla ei ole (ks. maanantai). Kevennän ikävää siivoustyötä roikkumalla Twitterissä ja readerissä. Käyn keittämässä kahvit siistissä kahvihuoneessa. Järjestän loput paperit pinoihin ja teen mentaalin toimintasuunnitelman alkavalle lukuvuodelle. Kirjoitan suunnitelmani myös paperille muistiin. Neuvon käytävälle eksyneen tulevan opiskelijan hakutoimistoon. Jäsennän tulevan intrajulkaisumme sisällön tarralapuille. Kirjoittamisen aloittamista vältellen teen postauksen.

Mihin sinä käyttäisit heinäkuisen perjantain kaksi viimeistä työtuntia?

Onko digitalisaatio kulotusta?

ITK-päivien yhdessä foorumissa keskusteltiin digitalisaation johtamisesta. Äänessä olivat Helsingin koulutoimesta Liisa Pohjolainen, Marjo Kyllönen ja Pasi Silander, ja myös yleisöstä tuli muutama kysymys. Yksi niistä herätti ajatuskulun, joka johti vertauskuvaan kulotuksesta.

Yleisökysymys kuului: Miten Helsingissä on saatu liekki syttymään ja palamaan? Panelistien mukaan mitään nopeata konstia ei siihen ollut ollut, vaan sytyttely on ollut määrätietoista ja johdettua. Alun pienistä kipinöistä on kasvanut nuotio, jota pitää edelleenkin jatkuvasti syöttää ja suorastaan vahtia, että se ei pääse hiipumaan saati sammumaan.

Panelistit lopettivat palopuheen tähän, mutta oma ajatus jatkui. Voisiko digitalisaation metaforana toimia kulotus?

Digitalisaatio on panelistien mukaan ajattelun uusimista, toiminnan muutosta, tiedon käsitteen uudelleen määrittelyä ja pedagogiikan vaihdosta. Tavoitteena on hyvä oppiminen, ja teknologia mahdollistaa sen täysin toisella tavalla kuin tähän saakka. Kyse ei ole oppimisen kohdalla robotisoinnista vaan uudenlaisesta ajattelusta ja sitä tukevasta toiminnasta koko koulutoimessa ja sen ympärillä. Digitalisaatioon myös kuuluu näkemys mahdollisuuksista ja muutoksesta, ei esteistä tai status quosta.

Kulotuksessahan luovutaan vanhasta, jotta uusi olisi mahdollista. Siinä muutetaan toiminnan pohja ja käyttötarkoitus tukemaan uutta suuntaa. Muutos on perinpohjainen ja työ on rankkaa. Kun se kerran on aloitettu, ei voi perääntyä eikä katua. Siitähän digitalisaatiossakin on kyse: eri asteissaan tehdään asioita uudella tavalla, tehdään uusia asioita tai tehdään uusia asioita uudella tavalla. Digitalisaatio on iso valinta, joka koskettaa koko toimintaa. Viime syksyn it-päivillä Taneli Tikka julisti, että digitalisaatio ei ole uusi kattila liedellä, se on keittiöremontti. Nyt Pasi Silander sanoi, että digitalisaatio siis ei ole läppäreitä luokissa, se on pulpetiton koulu. Myös kulotus koskee koko aluetta, ei vain turhia risuja.

Helsingissä on panelistien mukaan tehty systeemistä kehittämistä, joka on kohdistunut toimintakulttuuriin ja rakenteisiin, osaamisen kehittämiseen, oppimisympäristöihin ja opetus- ja opiskelukäytänteisiin. Tämän muutoksen johtaminen on ollut ennen kaikkea ajattelun johtamista konkreettisten muutosten lisäksi – ja sitähän tarvitaan, jotta riviopettaja ei tuntisi itseänsä raatajaksi rahanalaiseksi.

Valkuaisfoorumi verkottaa ihmisiä ja asioita

Valkuaisfoorumi on hanke, joka rakentaa yhteistyöverkostoa yrittäjien, tutkijoiden, opettajien, tuottajien, kauppiaiden ja käyttäjien välille. Hankkeen www-sivustolla on kolme päätehtävää:

  1. kerätä tietoa
  2. jakaa tietoa
  3. tuoda aihetta ja tekijöitä näkyviin.

Sivuston ytimenä on HAMKin palvelimelle rakennettu www-paketti, joka kertoo taustat ja tulevat, säilyttää aineiston ja kokoaa toiminnan. Sivuston kylkeen on rakennettu täysin avoin Facebook-sivusto, jonka päärooli on aktivoida keskusteluun. Twitterin kautta hanke jakaa tiivistä tietoa ja ohjaa tarkemman infon lähteille. Flickrin albumeihin tallennetaan sivustoa tukeva kuva-aineisto, jotta valokuvia olisi helppoa varastoida, ryhmitellä, jakaa ja käyttää. Blogissa puolestaan pidetään asiantuntijatreffit, joilla kysyjät ja vastaajat kohtaavat.

Sivustoa päivittää projektipäällikkö Katariina Manni oman työnsä ja muilta saamansa aineiston pohjalta: – Kaikki sisältö tulee hankkeen toiminnasta eli tässä ei ole ylimääräistä tuotantokierrosta tai viestien väkisin vääntämistä! Näen niin, että asioiden näkyväksi tekeminen on osa projektipäällikön jokapäiväistä työtä: se on palveluamme käyttäjille – ja asioiden jäsentämistä ja dokumentoimista myös itselle. Minusta sivustoa on kivaa työstää, ja sen hyödynnettävyys paranee säännöllisten päivitysten myötä jatkuvasti. Somekanavilla onkin useampia päivittäjiä, joten yksin en tätä työtä tee. Kokonaisuudesta on tullut kiittävää palautetta: aihe on näkyvissä, työmme löydettävissä ja tulokset hyödynnettävissä.

valkuaistyokalupakki

Työkaluja valkuaisomavaraisuuden edistämiseen. Kuva: Valkuaisfoorumi.